top of page

JUOPPOTINTTI

Kuva © 

Huomaathan, että tämä on virtuaalihevonen!

Historiaa

"Tintti on hoopo poni paholaisen asussa. Pienikokoinen hevonen, jota on kirottu valtavilla keuhkoilla ja omalla tahdolla. Tintti on ori ja se todellakin ilmaisee myös olevansa ori, ikäänkuin tarkistaakseen miehisyytensä olevan tallella tasaisin väliajoin." Näin kuvailtiin Juoppotintin esittelysivuilla, ja tähän oriin ihastuin totaalisesti. Rätvänässä, syntymätallissaan koko lyhyen ikänsä asustellut pikkumusta omaa suoraan sanottuna aika kammottavan luonteen joka saletisti olisi epävarmemman ostajaehdokkaan karkottanut, mutta meikäläisen hymy sen kun kasvoi. Kaikista eniten silmäni kuitenkin kiinnitti mahdottoman suloinen ulkonäkö, ja pian hieroinkin kauppaa tästä ilkikurisesta söpöläisestä. Tarjoukseni lähti lentoon sekunnissa, eikä vastauksessakaan kauaa kestänyt - niin Tintti muutti kuin muuttikin Savumäen katon alle asustelemaan!

Vaikkei uutta hevosta (taaskaan) ollut varsinaisesti hakusessa, ei tämän pölhön kotiin tuominen ole hetkeäkään minua kaduttanut.

Luonnekuvaus

Tintti on hoopo poni paholaisen asussa. Pienikokoinen hevonen, jota on kirottu valtavilla keuhkoilla ja omalla tahdolla. Tintti on ori ja se todellakin ilmaisee myös olevansa ori, ikäänkuin tarkistaakseen miehisyytensä olevan tallella tasaisin väliajoin.

​

​

Sukutaulu

Juoppohullu SV-II

sph rt 146cm

E Neiti Timanttinen

sph rn 148cm

II Kylähullu

sh prt 152cm

IE Iinan Ihme

sh tprt 163cm

EI Timanttiliiga

sh

EE Pelkkää Pinkkiä

sh

III Hullujätkä
IIE Läiketär

IEI Ihmevero

IEE Justiinan Tyttö

EII Hurhur

EIE Hallaviima

EEI Putous

EEE Kauralan Oliivi

tähän sukuselvitys

Jälkikasvu

Juoppotintti on tarjolla jalostukseen myös ulkopuolisille, 1-polvisille suomen(pien)hevostammoille!

Kilpailukalenteri

Hoito-ohjeet

♥ Asuu karsinassa nro 10

♥ Tarhataan 

♥ Sidothan orin kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi

♥ Aina liikuttaessa etusuojat tai pintelit jalkoihin

♥ Jos ori on hikinen ratsastuksen jälkeen ja jää talliin, viltti päälle vyön kera

​

Loimitus: sadepäivinä sadeloimi päälle, toppaloimi jos enemmän kuin -8°C

​

Varusteet Equestrian PRO:lta 

KRJ:n alaisia sijoituksia 12 kpl, joista voittoja 4

​

02.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Vaativa B 1/50
09.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Vaativa B 2/50
18.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Vaativa B 7/50
03.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 2/30
05.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 2/30
10.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 1/30
13.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 3/30
13.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 1/30
16.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 5/30
18.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 1/30
20.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 1/30
20.11.2015 Eucarya Warmbloods KRJ Helppo A 4/30

ERJ:n alaisia sijoituksia 0 kpl

​

00.00.0000

Päiväkirja

Ei vielä tekstejä

bottom of page